Medialle

Jussi Jalosen uutuus Vapaaehtoiset antaa mielenkiintoisen perspektiivin ajankohtaiseen keskusteluun vierastaitelijoista. Jalonen tarkastelee suomalaisia vapaaehtoisia 1800-luvun alusta 1930-luvulle saakka. Kenraalina kuollut Carl Mauritz Martinau lähti Balkanille 1829 ja Suomen Punaisen Ristin retkikunta Abessinian sotaan 1936.
Vierastaistelijat ovat olleet vuoden 2013 alusta säännöllisesti EU:n neuvoston ja Eurooppa-neuvoston asialistalla. Tulevina vuosina todennäköisesti eurooppalaiset taistelijat matkustavat eri puolille maailmaa jihad-taisteluun. Palatessaan heistä voi tulla turvallisuusuhka EU:n sisällä.
Sotahistorioitsija tri Jussi Jalosen uutuuskirja Vapaaehtoiset tarjoaa perspektiiviä ajankohtaiseen vierastaistelija-ilmiöön.

–      Tähän asti jokainen suomalainen sukupolvi on tuottanut omat vapaaehtoisensa ja vierastaistelijansa. Pestautumisen kaukomailla käytyihin sotiin on ollut usein hyväksytty ja peräti olennainen osa sitä, mitä kutsumme suomalaisuudeksi. Itsenäisen Suomen puolustusvoimiakin olivat aikoinaan rakentamassa vieraan vallan armeijassa vapaaehtoisina palvelleet aktivistit, jääkärit, huomauttaa FT Jussi Jalonen.

Vierastaistelijat

Suomen kieleen on viime vuoden aikana vakiintunut uutena sanana “vierastaistelija”. Ilmaisua käytettiin tiedotusvälineissä ilmeisesti ensi kerran Syyrian sotanäyttämölle värväytyneistä uskonsotureista kerrottaessa. Oman kotimaansa rajojen ulkopuolella käytäviin selkkauksiin osallistuvat vapaaehtoiset sotilaat ovat jo vanhastaan kiehtova aihealue, joka on viime vuosina saanut kansainvälisessä sotahistorian tutkimuksessa entistä enemmän huomiota.

Sotahistorioitsija Jussi Jalonen on ollut aina kiinnostunut vierastaistelijoista, vaikka kyseistä sanaa ei vielä julkisuudessa tunnettu, kun sotahistorioitsija Jalonen aloitti uransa.

Ulkomailla sotiminen on ollut sukupolvesta toiseen suomalaisille tavallaan kansallisurheilu. Maamme sotalaitoksen aihiona oli aikoinaan parhaillaan satavuotisjuhliaan viettävä jääkäriliike, ja vieraassa univormussa palvelleiden Kaarlo Kurkon, Kyösti Pietiläisen, Marco Casagranden ja Jani Anttolan kaltaisten onnensoturien muistelmat ovat tehneet kauppansa lukevan yleisön keskuudessa. Kokonaan oma ilmiönsä on Vietnamissa menehtyneen Lauri Törnin ympärille rakennettu kansalaiskultti. Vapaaehtoiseksi lähteminen on ollut Suomessa yhteiskunnallisesti hyväksytty asia.

Jalonen esittelee kirjassa viisi tositarinaa kahden vuosisadan ajalta. Vapaaehtoisten motiiveina olivat  mm. upseerinuran luominen, pyrkimys yhteistoimintaan vierasmaalaisen valloittajan kanssa, halu taistella läheiseksi koetun aatteen tai poliittisen vakaumuksen puolesta, siirtolaisen yritys saada hyväksyntää ja sopeutua uuteen kotimaahansa, silkka seikkailunhalu sekä jalot humanitaariset syyt.

Kirja kertoo paitsi suomalaisten kokemuksista eksoottisilla taistelukentillä, myös kansallisesta identiteetistä ja sen muuttumisesta. Päiväkirjamerkinnät ja muistelmat paljastavat, miten vapaaehtoisiksi lähteneet kokivat suomalaisuutensa ja kuinka ajan kansallistunne ja ennakkokäsitykset vaikuttivat     heidän suhtautumiseensa vieraisiin kulttuureihin.

Tarinat ajoittuvat Venäjän vallan alkuvuosista toisen maailmansodan kynnykselle.

   –Kansallismielisyyden aikakautena sodasta tuli kokemuksena kansainvälisempää ja ylikansallisempaa kuin milloinkaan. Uuden ajan myötä yksilön merkitys korostui. Suomessa Venäjän vallan aika ja itsenäisyyden ensi vuosikymmenet olivat suurten muutosten aikaa. Suomi avautui maailmalle,  ja samalla maailma avautui suomalaisille, Jalonen sanoo.

Sota erotti mutta myös yhdisti

Sota repii kansat ja ihmiset erilleen, mutta se on myös johdattanut eri kulttuureista tulleita ihmisiä yhteen. – Sodan aikana solmitut yhteydet loivat toisinaan pohjaa yhteisymmärrykselle myöhemmän rauhan oloissa. Sekä 1800- että 1900-luvun sodat synnyttivät Punaisen Ristin tai Kansainliiton kaltaisia kansainvälisiä järjestöjä, Jalonen sanoo.

Vapaaehtoisten sotakokemukset ovat harvoin mustavalkoisia.

– Edes sotavankeus ei välttämättä ollut yksinomaan kielteinen kokemus, Jalonen kertoo.

Jussi Jalonen: Vapaaehtoiset

Amanita 2015

ISBN 978-952-5330-74-8

Myynti kirjakaupat, sh. 29,90 euroa

Kirjailijan yhteystiedot: 045 1125 777 sekä jussi.jalonen@uta.fi tai j.o.jalonen@gmail.com

Arvostelijankappale- ja muut pyynnöt sähköpostitse info@amanita.fi tai puhelimitse 02 7489 500 / Hanna Pukkila-Toivonen


Suomenhevonen – arjen sankari  on  monipuolisin ja laajin teos suomalaisen hevosen vaiheista. Teos kertoo, miksi suomenhevonen on ainutlaatuinen ja kuinka siitä on kehittynyt sellainen hevonen, joka se tänä päivänä on.

Omaa hevosrotua alettiin kehittää 1800-luvulla ja suomenhevosen kantakirja perustettiin 1907. Kirjassa kurkotetaan paikoin myös kauemmaksi suomalaisen hevosen värikkääseen menneisyyteen. Erityisen ajankohtainen on Kyösti Saranpään artikkeli ’Kuninkuusravien 90 vuotta’ (s. 275– 343). Raviurheilun suurtapahtuma on järjestetty säännöllisesti vuodesta 1924 muutamaa sota-ajan poikkeusvuotta lukuun ottamatta. Kirjassa on myös uusinta tietoa suomenhevosen alkuperästä: kotieläingenetiikan professori, FT, dosentti Juha Kantasen tietoisku (s. 21) kertoo, millaisia tuloksia on saatu uusissa DNA-merkkitutkimuksissa.

448-sivuisessa teoksessa on lähes 380 kuvaa. Painos on 1000 kappaletta ja jokainen kirja on yksittäisnumeroitu. Kookas, nahkaan sidottu teos on kunnianosoitus suomalaiselle hevoselle. Suomenhevonen on selvinnyt sukupuuton partaalta, mutta kanta on yhä pieni. EU:n suojeleman alkuperäisrodun säilyminen riippuu suomalaisista, sillä suomenhevosia ei mainittavasti kasvateta muualla maailmassa.

Uusi suurteos on yksi todiste antaumuksesta, jolla suomenhevosen ystävät ponnistelevat kotimaisen rodun hyväksi. Teoksessa on artikkeleita viideltä kirjoittajalta. Terttu Peltonen on tunnettu ja tunnustettu hevosalan tutkija ja kirjoittaja, joka on tehnyt elämäntyönsä Suomen Hippoksen jalostusosaston johtajana. Päivi Laine toimii opettajana ja kehittämispäällikkönä Hevosopistossa Ypäjällä ja vastaa suomenhevosjalostuksesta Ypäjän perinteikkäässä Siittolassa. Sari Savikko on tietokirjailija, joka on julkaissut useita Suomen taide- ja kulttuurihistoriaa käsitteleviä tietoteoksia sekä artikkeleita suurteoksissa. Roger Johansson on harrastanut suomenhevosen ja ravikilpailujen historian tutkimista 1970-luvun alusta. Hänet tunnetaan mm. Turun Hippos ry:n 100-vuotishistorian kirjoittajana ja ahkerana esitelmöitsijänä. Kyösti Saranpää on tehnyt elämäntyönsä raviurheilun parissa. Saranpää on monipuolinen ja tuottelias kirjoittaja, jonka erityisalaa ovat suomenhevoset ja suomalaisen raviurheilun historia. Teoksen kustantaja Amanita on vuonna 1982 perustettu somerniemeläinen kirjatalo, joka on erikoistunut laadukkaisiin kotimaisiin suurteoksiin.

Jos haluat lisätietoa, kuvia kirjajuttuun tms. ota yhteyttä info@amanita.fi tai 02 7489 500. Painokelpoisen kansikuvan voi ladata täältä.


Sissiritarit on juhlateos suomalaisen sissisodankäynnin unohdetuille sankareille

Martti Peltomaa tunnetaan lappilaisena eräkirjailijana, sissinä ja rajamiehenä. Peltomaa on kerännyt ainutlaatuista aineistoa haastattelemalla viime sotien sissejä ja heidän alaisiaan.

Toimituskunta ja asiantuntijat
Olli-Pekka Kling, turvallisuuspäällikkö, esineasiantuntija
Kyösti Alenius, aseasiantuntija
Kai Linnilä ja Hanna Pukkila-Toivonen ovat kirjoittaneet ja toimittaneet useita kiitettyjä tietokirjoja ja suurteoksia.
Toimituskunta kiittää Presidentti Mauno Koivistoa, joka on antanut julkaistavaksi artikkelinsa.
Lataa esite tästä 4 mt


Professori Oiva Turpeisen teos Kuppa – kuninkaan ja kerjäläisen vitsaus julkistettiin 15.1.2013

Kuppa yhä vitsaus
Professori Oiva Turpeinen on kirjoittanut värikkään esityksen kupan eli syfiliksen historiasta Suomessa. Kuppa on tauti joka ei katso ikää, sukupuolta eikä säätyä, sen on saattanut saada niin ylhäinen kuin keppikerjäläinenkin. Antibioottien uskottiin hävittävän tuhoisan taudin. Näin ei käynyt. Kiinassa kuppa on levinnyt 2000-luvulla räjähdysmäisesti. Viime vuonna saatiin huolestuttavia tietoja Tanskan ja Yhdysvaltojen tautitilanteesta. Elokuussa 2012 aikuisviihteen keskuksessa, Los Angelesissa, keskeytettiin pornoelokuvatuotanto  kuppaepidemian vuoksi.

Syfilis toi bordellit Suomeen
Keisari Nikolai I:n vierailu Kronstadtissa paljasti kauhean tosiasian: hallitsijan lempilapsi, armeija, oli menehtymässä syfilikseen. Keisarin huoli aiheutti bordellien perustamisen ensin Helsinkiin ja myöhemmin muille paikkakunnille. Huolimatta valvotusta bordellilaitoksesta, kuppa jatkoi tuhojaan. Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa Venäjän armeija – ja samalla väki Suomessa – oli Euroopan kuppaisin.

Euroopan kuppaisin maa?
1870-luvulla Suomi oli Euroopan kuppaisimpia alueita. Taudin taltuttamista vaikeuttivat niin valistajien häveliäisyys kuin taudinkantajien häpeä, tietämättömyys ja piittaamattomuus. Tuhannet kantoivat syfilistä salaisesti. Valtaosa kuppatartunnoista saatiin sukupuoliteitse, mutta se tarttui myös mm. huonon hygienian takia. Moni lapsi sai kupan jo synnyinlahjana. Onneton tositarina vuodelta 1944 kertoo avuliaasta nuoresta äidistä, joka tarjoutui imettämään naapurinsa lasta tietämättä tämän saaneen kuppatartunnan vanhemmiltaan. Tauti tarttui lapsesta imettäjään ja edelleen tämän lapseen ja mieheen. (Koko tarina kirjan sivuilla 122-123.)

Oiva Turpeinen: Kuppa – Kuninkaan ja kerjäläisen vitsaus
230 sivua, runsas kuvitus, sidottu, hinta 39,-
Kustantaja Amanita
ISBN 978-952-5330-57-1

Lisäkysymykset sekä arvostelukappale- ja kuvapyynnöt: info@amanita.fi


Ensimmäinen suomenkielinen teos botaanisesta taiteesta ja kasvitaulujen tekijöistä on ilmestynyt

Kasvien taide kertoo kasvien kuvaamisen kehityskaaren kronologisesti. Teos esittelee kasviaiheisia piirustuksia, maalauksia ja grafiikanlehtiä sekä niiden tekijöitä noin tuhannen vuoden ajalta, aina 1900-luvun alkuun, jolloin viimeiset koko kansan tuntemat botaaniset kuvat ilmestyivät opetustauluina.

Kasvit ovat vanhimpia taiteen koristeaiheita ja kuvauskohteita. Paleoliittisessa taiteessa kasvit ovat vielä harvinaisia, mutta maanviljelyksen myötä niiden kuvat yleistyvät. Muinaisen Egyptin hautamaalauksissa ja -reliefeissä kasveja on kuvattu jo sellaisella tarkkuudella, että niistä on mahdollista tunnistaa eri lajeja. Botaanista taidetta ovat piirrokset, maalaukset ja grafiikan lehdet, jotka pyrkivät kuvaamaan kasveja mahdollisimman todenmukaisesti. Varhaiset kuvat kytkeytyivät lääkekasvikirjallisuuteen, aluksi käsikirjoituksiin ja 1400-luvulta lähtien painettuihin kirjoihin. Kirjapainotaidon ja kasvitieteen kehittyessä kuvitus runsastui ja jalostui.

Tutkimusmatkat valtamerten takaisiin maihin paljastivat kasvien hätkähdyttävän monimuotoisuuden. Löydöt ikuistettiin nopeasti kuviksi. Eurooppalainen sivistyneistö harrasti luonnontieteitä antaumuksella. Kasvien sekä niitä kuvaavien taideteosten ja painokuvien keräily tuotti iloa ja oli samalla keino hallita tietotulvaa ja korostaa omaa sosiaalista tai taloudellista asemaa. Hienoimmat alan kuvakirjat olivat ylellisiä keräilykappaleita, joissa hyödynnettiin uusimpia grafiikan menetelmiä aikaa ja vaivaa säästämättä.

Kasvien taide on ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys botaanisen taiteen historiasta. Samalla se on ensimmäinen yhteiskuva suomalaisista tekijöistä puupiirtäjä Daniel Medelplanista von Wright -veljeksiin ja Ebba Masaliniin.

Suurteoksessa on runsaat 400 kuvaa. Valtavasta valikoimasta on valittu sellaisia taiteilijoita ja kuvakokonaisuuksia, joiden kautta yleiset kehityslinjat hahmottuvat. Teoksessa huomioidaan myös kiinteä yhteys botaanisen taiteen ja asetelmamaalauksen välillä, ja kuvituksena on muutamia renessanssin ja 1600–1800-lukujen maalauksia. Suomalaisista taiteilijoista nostetaan esiin kukkamaalauksen uranuurtajat Fanny Lundahl-Sundblad ja Marga Toppelius-Kiseleff. Maalausten ja piirrosten ohella teoksessa on runsaasti kirjankuvitustaidetta. Monet ulkomaiset botaanisten kuvien tekijät ovat tuttuja kuviensa kautta; kotien seinillä riippuu runsaasti jäljennöksiä esimerkiksi ranskalaisen Pierre Joseph Redoutén kasvikuvista.

Vanhat kasviopilliset kuvat ovat keräilijöiden suosiossa ja inspiroivat monia tämän päivän taiteilijoita. Esimerkiksi Inari Krohn on kertonut innoittuneensa Maria Sibylla Merianin (1647–1716) teoksista. Kirjan uusimmat teokset ovat Maija Albrechtin grafiikan lehti Harmaa päivä (2012) ja Heikki Marilan öljymaalaus Kukat XXVI (2010).

Sari Savikko: Kasvien taide
456 sivua, 415 kuvaa
ilmestynyt toukokuussa 2012 (vko 21)
isbn 978-952-5330-47-2
hinta 280 euroa
myynti suurteosedustajat, Amanita ja Akateeminen kirjakauppa

Toimitamme mielellämme kuvia artikkeliin! Kuvapyynnöt osoitteeseen info@amanita.fi, kiitos. Kirjailijan yhteystiedot: sari.savikko@amanita.fi tai 02 7489 500

 


Ainutlaatuinen kuvateos voittojen vuodesta 1952

Unohtumaton vuosi 1952 on tallentunut suomalaisten kollektiiviseen muistiin. Sen tapahtumat ovat tuttuja nuoremmillekin.

Mitä todella tiedät vuodesta 1952? Olympialaiset, Armi, Coca-Cola, filmitähdet, iskelmät, suomalainen design! Vastauksiin sisältyy ajatus uudesta, modernista ja kansainvälisestä Suomesta. 1952 oli myös paljon muuta; silloin Suomi syntyi uudelleen, maksoi sotakorvausvelkansa, kasvatti suuret ikäluokat. Suomi juostiin kartalle. Ikkunat avattiin Eurooppaan. Tämän kirjan yli 250 kuvaa kertovat, että voittojen vuosi oli vuosisadan valoisin ja ikimuistoisin. Se oli täynnä hikeä ja kyyneleitä, intoa ja uhrimieltä, uskoa, toivoa ja rakkautta.

Hanna Pukkila – Kai Linnilä: Hyvä Suomi! 1952

Kirjailijoiden yhteystiedot: hanna.pukkila@amanita.fi tai 02 7489 500, kai@amanita.fi tai 02 7489 516
Kuvapyynnöt: info@amanita.fi tai 02 7489 500

 


KAARI UTRION UUTUUS OPPINUT NEITI VIE LUKIJAN PIETARIN PALATSEISTA LAPIN TUNTUREILLE

Kaari Utrio sukelsi Lapin menneisyyteen

Utrion uusi romaani pyyhkäisee 1830-luvun suuriruhtinaanmaata Pietarista Lappiin. Sankaritar on köyhä upseerintytär Sofia Malm, joka on käynyt Pietarissa hienon Smolnan naisopiston. Sofia Malm matkaa suurkaupungin loistosta veljensä luo Länsi-Lappiin köyhään pappilaan.
― Halusin esitellä myös tämän puolen Suomesta. Lapin kuvauksessa minua innoittivat erityisesti Utsjoen silloisen kirkkoherran Jakob Fellmanin muistelmateos sekä italialaisen Giuseppe Acerbin, ruotsalaisen A.F. Skjöldebrandin ja englantilaisen Edward Clarken matkakertomukset vuodelta 1799, Kaari Utrio kertoo.
― Epookkiromaanissa miljöö on tärkeä. Lapin äärioloissa kirjan toinen päähenkilö, hemmoteltu ja itsekeskeinen ylimys Christian Hackfelt, joutuu kohtaamaan oman vajavaisuutensa ja kasvaa vastuunkantajaksi. Lapissa syttyy aito, puhdas rakkaus korskean aristokraatin ja köyhän opettajaneidin välillä. Sitä ei nuoren paronin ympärillä parveileva joukko jää toimettomana katselemaan.

Sosiaalinen pyrkyryys on ikuista

― Romaanin keskeinen teema on sosiaalinen pyrkyryys. Aina on ihmisiä, jotka janoavat valtaa hinnalla millä hyvänsä. Romaanissa ruustinna Pihlman ponnistaa kaiken energiansa nostaakseen sosiaalista asemaansa. Tämä on hyvin uuvuttavaa ja kuluttavaa. Lopulta seuraa väistämättä romahdus. Tosielämässä romahdus huipulta voi olla rajumpi kuin kirjailija voi uskottavasti kertoa – ajatellaan nyt vaikkapa Dominique Strauss-Kahnia.
― Aito arvostus ja yhteiskunnallinen asema ansaitaan aina omilla teoilla ja käytöksellä. Kunnioitusta ei voi ostaa rahalla, Kaari Utrio sanoo.

Kustantajana oma kirjatalo

Kaari Utrion uutuusteoksen kustantaa kirjailijan perheen omistama, Somerniemellä sijaitseva kirjatalo Amanita. Yhtiöllä on lähes 30 vuoden kokemus kirjantekijänä, mutta kustantajana Amanita on uusi tulokas.
― On luontevaa, että julkaisen teoksen oman perheyhtiön kautta. Mitään riitaa minun ja Tammen välillä ei ole.

Oppinut neiti jatkaa Kaari Utrion 2002 aloittamaa epookkiromaanien sarjaa. Teos kuvaa Suomen suuriruhtinaanmaan alkutaivalta uuden imperiumin yhteydessä. Tapahtumat sijoittuvat 1830-luvulle Pietariin, Länsi-Lappiin sekä Vantaanjoen vaiheille ja Helsinkiin. kaari Utrio on ollut Suomen suosituimpia kirjailijoita neljä vuosikymmentä kestäneen uransa alusta asti. Oppinut neiti on Utrion 31. romaani.

Painokelpoisia kuvia linkeissä kirjailijakuvia ja kansikuvia
Romaanin kotisivut www.kaariutrio.fi
Yhteystiedot info@amanita.fi tai Sari Savikko, 02 7489 518, sari.savikko@amanita.fi tai Hanna Pukkila-Toivonen, 02 7489 500, hanna.pukkila@amanita.fi

 


Milloin maailmanloppu tulee?

Eero Paloheimo on ilmoittanut kantansa yhteisiin asioihin pian puolen vuosisadan ajan. Vihreän liikkeen perustajajäsen ja puolueen kritisoija, suunnittelija, filosofi ja poliitikko on ollut monessa mukana – eikä koskaan äänettömänä yhtiömiehenä.

Sanoin on painava kokoelma artikkeleita, alustuksia, riitakirjoituksia ja pakinoita viiden vuosikymmenen mitalta. Vakavikko ja humoristi Paloheimo on tyylitaituri. Sanoin on värikästä ja ajatuksia herättävää luettavaa jokaiselle tämän päivän suomalaiselle. Kirjoitukset mm. luonnon kantokyvyn rajoista, ihmisen mittaisesta kaupunkisuunnittelusta ja vastuullisesta maahanmuuttopolitiikasta ovat edelleen ajankohtaisia. Jälkiviisaudellekin jää tietysti sijansa.

Sanoin on monipuolinen katsaus suomalaiseen ja kansainväliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun aina 1960-luvulta nykyhetkeen. Paloheimon tekstit ovat hyvää kirjallisuutta ja raikasta ajattelua, joka kantaa pitkälle.


Kotirintama kestää on kevään 2011 puhutuin suurteos

Untamo Utrion muistelmat kansanhuoltoministeriön sisäpiiristä julkaistaan ensi kertaa koko jatkosodan mitalta teoksessa Kotirintama kestää. Kansanhuoltoministeriön tiedottajan Untamo Utrion päiväkirjamerkinnät kertovat, miten Suomi vältti nälänhädän tarkan säännöstelyn avulla. Kansanhuoltoministeriön valta säädellä yksityisten ihmisten jokapäiväistä elämää oli ennen näkemätön. Utrio kertoo, ketkä ja miten tätä valtaa käyttivät.

Untamo Utrio (1905–1980) oli tunnettu sotiemme radioääni. Utrio vastasi kansanhuoltoministeriön tiedottamisesta vuosina 1940–44. Utrion vuonna 1979 sanelemat muistelmat on toimittanut Kai Linnilä.

Utrion kerrontaa täydentävät monipuoliset tietoiskut ja kuvatekstit. Niiden aiheina ovat mm. korvikeinnovaatiot, salakauppa, villakysymys, ilmahälytykset, arkielämä palautetulla alueella, ritarikuntien perustaminen, puhdetyönäyttelyt, asuntopula, kansanhuoltoihmisen etiketti, Hotelli Tornin valvojat ja sotatalouden loppu.

Vaikuttava noin 450 kuvan kokoelma on Valtion tiedotuslaitoksen ja Finlandia-Kuvan aarteistosta. Mukana on paljon ennen julkaisemattomia sekä sensuroituja valokuvia. Yli 500-sivuinen ja yli kolmikiloinen suurteos on painettu Suomessa laadukkaalle taidepainopaperille.


Terva nosti syrjäisen Suomen kansainvälisen kaupan ytimeen

Suomen tärkein vientituote oli vuosisatojen ajan terva, jota mm. puulaivastot nielivät valtavasti. Eteläisessä Euroopassa tervaa ei kyetty tuottamaan, sillä metsät hävisivät sieltä jo keskiajalla.

1600-1800-luvuilla Suomi oli oikea tervanviennin suurvalta. 1700-luvulla tervanpoltto keskittyi Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Tervanteosta muodostui erämaille toimeentulon peruspilari. 1900-luvun alussa kivihiiliterva syrjäytti vähitellen mäntytervan, ja uuden rataverkon ansiosta männystä sai tukkeina paremman hinnan vähemmällä työllä. Tervanteko siirtyi historiaan. Nyt se historia on vihdoin kansien välissä.

Teos on ensimmäinen suomalaisen tervan valmistuksen ja kaupan historia. Turpeinen kertoo elävästi, kuinka valtavia ponnistuksia terva tekijöiltään vaati ja millainen oli tervatynnyreiden mutkikas matka korvesta maailmanmarkkinoille. Teokseen sisältyy tarkka kuvaus tervanvalmistuksen tekniikasta. Siitäkin Turpeinen kertoo miten ja miksi terva menetti vuosisataisen mahtinsa.

Professori Oiva Turpeinen on kainuulaisen tervanpolttajan poika. Turpeinen on kansainvälisesti arvostettu väestöhistorioitsija, joka on julkaissut useita tutkimuksia, historiikkeja ja tietokirjoja. Turpeinen kuvaa värikkäästi ja mukaansatempaavasti niin valtakunnantasolla pelattua selviytymispeliä kuin syrjäisten kolkkien pieneläjien hengissäpysymystaistelua.


Ainutlaatuinen erämaajärvi

”On suoranainen ihme, että teknistyneessä, kiireisessä ja tehokkuutta tavoittelevassa maailmassa on säilynyt Inarijärven kaltainen rauhan ja hiljaisuuden tyyssija,” sanovat Seppo Saraspää ja Pertti Turunen. Inarijärvi-kirja on kahden Inarin-tuntijan yhteistyön hedelmä, monipuolinen valokuvateos ja kattava tietokirja. Kirjailija Seppo Saraspää on asunut parikymmentä vuotta Inarijärven Nanguvuonon Kenkäniemessä ja Pertti Turuselle seutu on tuttua lukemattomilta kuvausretkiltä runsaan 30 vuoden ajalta. Järvellä tapaa nykyään yhä useammin keskieurooppalaisia kanoottiretkeilijöitä. Autiotupien vieraskirjat täyttyvät heidän ylistyskirjoituksistaan. Urheilukalastajat ja retkeilijät palaavat järvelle vuosi vuoden jälkeen.

Tekijät toivovat, että upea kuva- ja tietoteos herättää keskustelua maailman mitassakin ainutlaatuisesta järvierämaasta: ”Säilyköön Inari seutuna, jossa kotkat pesivät, seutuna, jonka rantametsässä tapaa karhun jäljet ja jossa poromies ja kalastaja yhä harjoittavat ammattiaan, seutuna jossa joutilaan kulkijan mieli voi lentää vapaana kuin tiira korkealla heinäkuun autereessa.”