Kirjoitettu

Leeni Tiirakari: Pekka Vuori – Kansakunnan kuvittaja

Millaisia me todella olemme? Nasevia hyvän tuulen kuvia Suomesta ja suomalaisista

Tämä teos kertoo kaikista meistä ja aivan erityisesti yhdestä Pekasta, Kiikan koltiaisesta, joka on luonut mittavan uran koko kansan kuvantekijänä.

Kirjaan on poimittu parhaat palat Pekka Vuoren puoli vuosisataa kestäneeltä­ taiteilijantaipaleelta. Helsingin Sanomien pitkäaikainen kuvittaja ja palkittu taiteilija on kuvittanut niin lehtiartikkeleita kuin perustuslakia ja lastenkirjoja. Hän on tehnyt taidegrafiikkaa, öljymaalauksia, postikortteja ja -merkkejä, kansikuvia, julisteita, ex-libriksiä ja jopa osakekirjoja. Kirjailijakuvia Pekka Vuori on tehnyt kolmattasataa. Vuoren joulukuvat ovat vakuuttaneet japanilaiset siitä, että oikea joulupukki ja tontut elävät lokoisasti Suomen Korva­tunturilla.

Tietokirjailija, FT Leeni Tiirakari kertoo, kuinka Pekka Vuoresta tuli arvostettu graafikko ja koko kansan kuvittaja ja miten lehdistä ja kirjoista tutut kuvat ovat syntyneet. Samalla lukija pääsee kurkistamaan graafikon ja lehdentekijöiden arkeen eri vuosikymmenillä.

PV4-5 PV32-33 PV62-63 PV72-73 PV120-121 PV122-123