Tekijä: Lasse

Tutkimusretkellä loukkaantunut merenkulkija Sebastian Ross palaa raajarikkona perimälleen Suurkosken paperiruukille. Elämä ei maistu, eikä varsinkaan Suurkoskella, josta Sebastian karkasi jo poikasena.

Perillä odottaa itsetietoinen neiti Wilhelmine Falkensten, joka on tottunut pitämään ruukkia kotinaan. Wilhelmine, pitkä neiti, kohtaa miehen, ison ja rohjon kuin karhu. Sen jälkeen mikään ei ole kuin ennen.

Kohtalo heittää molemmat 1830-luvun komeaksi rakentuvaan Helsinkiin, joka tulvii jännittävää arkea ja ylellistä juhlaa. Suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa määräävät syntyperä, raha ja keisarin suosio. Wilhelminen järkytykseksi naisella ei ole valtaa omaan kohtaloonsa.

Kaari Utrion uudessa epookkiromaanissa lukija pääsee romantiikan ja huumorin myötä tutustumaan työhön, jonka tulokselle tämäkin kirja on painettu. Paperiprinssi on kunnianosoitus suomalaisen paperinteon uranuurtajille.

isbn 978-952-5330-77-9

470 sivua

Lehtiarvosteluja

Kaari Utrio punoo koukuttavan juonen ja rakentaa kiinnostavat kulissit Paperiprinssissä, joka on kunnioitettavasti hänen 33. romaaninsa. Eletään 1830-lukua, jolloin sääty ja sukupuoli pitävät henkilöt lestissään. — Kaari Utrion jalanjäljissä on moni historiallisen romaanin taitaja lähtenyt kulkemaan, mutta jälleen kerran lajin grand old lady näyttää, miten kirjoitetaan koukuttavaa viihdettä. – Helena Ruuska, Helsingin Sanomat 13.9.2015

On väitetty, että kirjailijan suosio on juuri niin suuri kuin mitä on uusimman romaanin menestys. Siinä tapauksessa Kaari Utrion tuotantoon ihastuneilla ei ole mitään hätää suosikkinsa suhteen. Uusin romaani, Paperiprinssi, on takuuvarma epookkitarina 1830-luvun sääty-yhteiskunnasta Suomessa. Paperiprinssi on viihdyttävää luettavaa. Sen historialliset yksityiskohdat pitävät paikkansa, ajankuva on monipuolinen ja itse tarina romanttinen kuin mikä. Tosin romaani ei juonenkulultaan juuri poikkea jo aiemmin kerrotuista, mutta Utrion – kuten monen muunkin – kohdalla tämä on ihailijoille silkka hyve. – Erkki Kanerva, Turun Sanomat 30.9.2015

Kaari Utrion tuotannon ystävien ei tarvitse pettyä. Uutuusromaani Paperiprinssi jatkaa 1830-luvulle sijoittuvien epookkiromaanien komeaa sarjaa vakaasti ja varmasti. Historialliset yksityiskohdat ovat taatusti kohdallaan viimeistä piirtoa myöden, ja ihmissuhdekiemuroista ei puutu ilkeää juonittelua tai kaihertavia lemmenhuolia. – Kirsi Hietanen, Salon Seudun sanomat 5.10.2015

Paperiprinssi (Amanita) on mainio, viihteellinenja jopa informatiivinen romaani. — Utrio osaa kuvata niin elävästi suuriruhtinaskunnan ajan Helsinkiä, että tuntuu, kuin hän olisi itse kävellyt aikoinaan sen katuja. – Eija Huusari, Eeva-lehti marraskuu 2015

Blogipoimintoja

Toivon hartaasti, että Kaari Utrio jatkaa kirjailijan uraansa vielä monta monituista vuotta. Vaikka tiedänkin, että kirjan pariin voin palata aina kun haluan, niin uusi tarina on kuitenkin uusi tarina. Mitä väliä sillä on, että juonikaava on kirjasta toiseen sama? Sillä henkilöhahmot tekevät kuitenkin sen, mihin ainakin tämä lukija ihastuu. – Lukija, Kirjahyllyni 18.8.2015

Viime päivät olen viettänyt menneen ajan tunnelmissa, kiitos Kaari Utrion ja hänen uutuuskirjansa. Paperiprinssi liittyy Utrion epookkiromaanien sarjaan, vaikka toki onkin itsenäinen teos.— Paperiprinssi on ihanaa luettavaa. Kaikki tarvittava on kohdallaan. – Mari Saavalainen, Kirjakko ruispellossa 22.8.2015

Kaari Utrion uutuus on minulle aina ehdotonta luettavaa. Sain Paperiprinssin luettavaksi äidiltäni ja viihdyin kirjan kanssa päiväkausia. Kirjan lähestyessä loppuaan harmitti, että tarina päättyy, mutta toisaalta halusin tietenkin lukea Wilhelminen ja Sebastianin tarinan loppuun asti. – Salla, Sallan lukupäiväkirja 13.9.2015

Vaikka kirjan alku olikin minulle vähän kankeaa, jäin tarinaan koukkuun ennen puoliväliä ja sen jälkeen kirja tulikin hotkaistua melkein kerralla. Tarina oli ennalta arvattava eikä mitenkään hurjan yllätyksellinen, mutta kirjan henkilöiden edesottamuksia oli hauska seurata ja kirjan kieli on ihanan sujuvaa ja viimeistellyn tuntuista. Ja parasta näissä historiallisissa romaaneissa minusta on se, että historiaa oppii näiden kautta ihan huomaamattaan, samalla kun viihtyy hyvän tarinan parissa. –Nina, Kasoittain kirjoja 19.9.2015

Pidän kovasti Utrion historiakuvauksesta. Erityisesti pidän vanhan Helsingin kuvaamisesta, sillä jotkut paikat ovat vielä tänäkin päivänä olemassa, Viimeksi käydessäni Helsingissä en voinut olla ajattelematta miten keskusta on muuttunut puutaloista kerrostaloihin ja miten Helsinki on laajentunut nykyisiin mittoihinsa. Helsingin kuvauksen lisäksi minusta oli mielenkiintoista lukea siitä miten paperia valmistettiin. Suurin ero nykypäivään on se, että nykyisin paperi valmistetaan puusta eikä lumpuista niin kuin ennen. — Täytyy myöntää, että Kaari Utrion romaanit tuntuvat noudattavan juonellisesti samanlaista kaavaa. Yleensä tällainen ärsyttää minua paljon, mutta ei Utrion romaaneissa. Henkilöt ovat kuitenkin erilaisia, joten minusta ei tunnu, että lukisin samaa kirjaa yhä uudelleen. – Pauliina, Eksynyt kirjojen maailmaan 27.9.2015

Yhteenvetona: mainio kirja, uskallan taas lukea Utriota! – Kirjahilla 2.10.2015

Isänmaata varten kertoo suomalaisen lottajärjestön hämmästyttävän menestystarinan. Määrätietoiset naiset rakensivat suojeluskuntien lottayhdistyksistä naisjärjestön, jolla oli yhteinen päämäärä: itsenäisen Suomen säilyttäminen.

Kaksikymmentä vuotta lottajärjestö koulutti joukkojaan sodan varalta. Lotat muonittivat, harjoittelivat ja valmistivat varusteita. He järjestivät iltamia, hoitivat kioskeja ja ravintoloita ja hankkivat varoilla tarvikkeita suojeluskunnalle ja järjestölleen. Linnoitustöiden alkaessa lotat lähtivät palvelukseen, ja pitkien sotavuosien aikana heidän työnsä lisääntyi entisestään.

Sotavuosina lotat ruokkivat ja vaatettivat sotilaat ja toivat virkistystä rintamalle kanttiineillaan. He hoitivat haavoittuneita ja toipilaita, auttoivat invalideja ja laskivat kaatuneet arkkuihin. Lotat päivystivät ilmavalvontatorneissa, välittivät puhelut ja hoitivat radioliikenteen. Kun 400 000 suomalaista menetti kotinsa Karjalassa, lotat auttoivat heitä uuden elämän alkuun. Ilman lottien uupumatonta työtä ei sodasta olisi selvitty.

Hanna Pukkila: Isänmaata varten – Lottajärjestön tarina

isbn 978-952-5330-76-2
160 sivua
ovh 29,90 euroa

Venäjän armeijan kenraaliluutnantti C. G. E. Mannerheim ei ollut suomalaiselle suojeluskuntalaiselle tuttu vuonna 1918, kun tämä otti joukot komentoonsa.

Heti alusta alkaen Mannerheim ryhtyi luomaan voimakasta kuvaa itsestään. Sotahistorian dosentti Mikko Karjalainen on kirjassaan Ylipäällikön päiväkäskyt (Amanita 2015) analysoinut päiväkäskyjen sisältöä.

– On varmasti inhimillistä, että jokainen sotapäällikkö haluaa päiväkäskyillään antaa itsestään myönteisen kuvan. Jos katsotaan vuotta 1918, on selvää, että näiden päiväkäskyjen informaatio oli se keskeisin asia, jonka Mannerheim halusi joukoilleen tuoda esiin liittyen joukkojen organisointiin, joukkojen johtamiseen ja niin edelleen, sanoo Karjalainen.
Päiväkäskyissä määrättiin joukkojen rakenteesta ja ryhmityksistä, kerrottiin ylennyksistä ja kaatuneista. Mutta heti alusta alkaen Mannerheim loi niissä myös henkeä suomalaisiin. Niistä pystyy jälkikäteen lukemaan ristiriidan, joka ylipäälliköllä ja senaatilla oli suhteessa saksalaisten osallistumiseen vuoden 1918 sotaan Suomessa.

Mannerheim olisi halunnut sotia vain suomalaisvoimin.

– Voidaan sanoa näin anakronisesti eli jälkeenpäin tulkiten, että tutkija näkee nämä ristiriidat hyvin paljon helpommin vuosikymmenten jälkeen, rivisuojeluskuntalainen ei varmastikaan lukenut Mannerheimin päiväkäskyä sillä tavoin vaan hän luki sen sisällön mitä niissä on, pohtii sotahistorioitsija Mikko Karjalainen.

 

Lue koko juttu täältä