80 vuotta ensimmäisestä evakkotaipaleesta – 496 sivua tietoa ja yli 360 koskettavaa kuvaa isien mailta, evakkotieltä ja uusilta asuinsijoilta
Suuri suomalainen ihmeteko
Sadattuhannet suomalaiset joutuivat pakenemaan sotaa vuosina 1939—44, monet kahdesti. On mahdotonta kuvitella hätää ja surua, jota evakkotaipaleella tunnettiin.
Kirjailija Laila Hirvisaari kertoo kirjassa lähdöstään kuusivuotiaana sotaorpona evakkoon. Hänen tarinansa muistuttaa, kuinka laaja oli evakkokokemusten kirjo: pelkoa, turvaa, halveksuntaa, myötätuntoa, toivoa, epätoivoa.
Raskaiden rauhantekojen jälkeen noin 404 000 karjalaista asutettiin sotien koettelemaan ja köyhdyttämään maahan, josta oli lohkaistu noin kymmenosa.
Historiantutkija, ft Keijo K. Kulha selvittää kattavasti, kuinka väestönsiirrot ja valtava asutustyö toteutettiin ja miten lähes mahdottomalta tuntuneessa tehtävässä onnistuttiin.
Suomi menetti Karjalan mutta ei karjalaisuutta
Teos muistuttaa, kuinka ratkaisevaa oli karjalaisten oma-aloitteisuus ja aktiivisuus.
Karjalan Liitto, joka perustettiin vuonna 1940 siirtoväen edunvalvontajärjestöksi, on kehittynyt suureksi kulttuuri- ja harrastusjärjestöksi.
Karjalan Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen kertoo teoksessa järjestön merkityksestä sekä monipuolisesta toiminnasta. Karjalaisuus ei sotien jälkeen kuihtunut, vaan on mittaamattomasti rikastuttanut suomalaista kulttuuria.
Tietokirjailijat Sari Savikko ja Hanna Pukkila-Toivonen esittelevät kirjassa kaikki Karjalan kunnat, jotka jatkosodan rauhanteon jälkeen jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle kokonaan tai niin suurelta osin, että ne lakkautettiin.
Rajan taakse jäi kymmeniä virkeitä pitäjiä, kaksi kehittyvää kauppalaa sekä kolme kaupunkia, joilla oli rikas historia ja lupaava tulevaisuus.
Paljon kärsineet ja uhranneet karjalaiset eivät vaipuneet katkeruuteen eivätkä toimettomuuteen, vaan olivat eturintamassa rakentamassa sotien jälkeistä Suomea.
Arvoteos kestää sukupolvelta toiselle. Laaja ja runsaasti kuvitettu suurteos kertoo jälkipolville, millainen oli Karjalan maa, mitä karjalaiset sotavuosina kokivat ja kuinka evakuoinnit ja asuttaminen toteutettiin.
Mitat 250 x 300 mm, 496 sivua, yli 360 kuvaa
Tekstit Keijo K. Kulha, Laila Hirvisaari, Pertti Hakanen, Sari Savikko, Hanna Pukkila-Toivonen
Suuri henkilö- ja paikannimihakemisto
Nahkaselkä pintein, kaksi lukunauhaa
Painettu Porvoossa suomalaiselle paperille
Lataa esite tästä
Rajoitettu, numeroitu painos – vain 1939 kappaletta
LOPPUUNMYYTY