Julkaistu

Suomen kauneimmat kirkot

Uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlan kunniaksi ilmestynyt numeroitu suurteos on ylistys Suomen kirkoille, arvokkaimmalle rakennusperinnöllemme.

Kauneus on katsojan silmässä. Yhtä miellyttää keskiaikainen kivikirkko tai kotoisa puukirkko, toista puhuttelee korea jugendpyhäkkö, kolmas vaikuttuu valoisan modernista kappelista. Monelle kirkoista kaunein on oma kotikirkko.

Juhlateokseen on valikoitunut kuusikymmentä sykähdyttävää kirkkoa tai kappelia Fagervikistä Rovaniemelle ja Finströmistä Vuoksenniskalle. Rakennukset edustavat eri aikakausia ja kauneusihanteita. Valitsijaraadin eri alojen vaikuttajat ovat tutustuneet laajalti suomalaisiin kirkkoihin. Heidän esittämistään noin kahdestasadasta ehdotuksesta toimituskunta on valinnut maantieteellisesti ja tyylillisesti kattavan kokoelman pyhäkköjä: viisikymmentäkaksi luterilaista kirkkoa, neljä kappelia ja neljä ortodoksista kirkkoa.

Teoksen valokuvat ovat uusia ja useimmat on kuvattu tätä teosta varten. Ne todistavat, että edellisten sukupolvien perinnöstä on pidetty hyvää huolta. Modernit kirkot tulevat samalla tavalla olemaan korvaamaton osa meidän aikamme rakennusperintöä.

kirkkomock

Suomen kauneimmat kirkot

432 sivua, yli 200 kuvaa. Painettu Suomessa.

1517 numeroitua kappaletta uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlan kunniaksi

LOPPUUNMYYTY

Lue ESITE tästä

Kirkkojen valinta perustuu vapaamuotoisen asiantuntijaraadin ehdotuksiin. Raatiin kuuluivat (aakkosjärjestyksessä): Metropoliitta Ambrosius, toimittaja Markku Haapio, pastori Marianne Heikkilä, kirjailija Laila Hirvisaari, tutkija Marja Terttu Knapas, professori Riitta Konttinen, Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet, arkkipiispa Leo, taiteilija Vesa-Matti Loiri, arkkipiispa Kari Mäkinen, professori Riitta Nikula, pastori Hilkka Olkinuora, arkkipiispa emeritus Jukka Paarma, professori Juhani Pallasmaa, dosentti Osmo Pekonen ja kirjailija Kaari Utrio.

Kysy lisää tuotteesta

Julkaistu

Jussi Jalonen: Vapaaehtoiset

Mikä saa suomalaisen vaarantamaan henkensä kaukaisella sotakentällä?

Jussi Jalosen uutuus Vapaaehtoiset antaa mielenkiintoisen perspektiivin ajankohtaiseen keskusteluun vierastaistelijoista. Jalonen tarkastelee suomalaisia vapaaehtoisia 1800-luvun alusta 1930-luvulle saakka. Kenraalina kuollut Carl Mauritz Martinau lähti Balkanille 1829 ja Suomen Punaisen Ristin retkikunta Abessinian sotaan 1936.

Vierastaistelijat ovat olleet vuoden 2013 alusta säännöllisesti EU:n neuvoston ja Eurooppa-neuvoston asialistalla. Tulevina vuosina todennäköisesti eurooppalaiset taistelijat matkustavat eri puolille maailmaa jihad-taisteluun. Palatessaan heistä voi tulla turvallisuusuhka EU:n sisällä.

Sotahistorioitsija tri Jussi Jalosen uutuuskirja Vapaaehtoiset tarjoaa perspektiiviä ajankohtaiseen vierastaistelija-ilmiöön.

–      Tähän asti jokainen suomalainen sukupolvi on tuottanut omat vapaaehtoisensa ja vierastaistelijansa. Pestautumisen kaukomailla käytyihin sotiin on ollut usein hyväksytty ja peräti olennainen osa sitä, mitä kutsumme suomalaisuudeksi. Itsenäisen Suomen puolustusvoimiakin olivat aikoinaan rakentamassa vieraan vallan armeijassa vapaaehtoisina palvelleet aktivistit, jääkärit, huomauttaa FT Jussi Jalonen.

”Pidän ansiokkaana sitä, että tekijä on nähnyt vaivaa esitelläkseen tapauksia, jotka eivät ole historiallisessa mielessä muistetuimpia. Teos tähdentää, että vapaaehtoisuutta on liittynyt muihinkin taisteluihin, kuten Krimin ja Turkin sotiin sekä ensimmäiseen maailmansotaan. Samalla Jalonen pohtii itse sotaa ja sen luonteen kehittymistä. Jalonen muistaa tekstinsä kaikissa vaiheissa ajallisen viitekehyksen ja puntaroi sen vaikutusta sekä sotaan että itse sodassa mukana olleisiin. Samalla hän tuo esiin, miten aikalaiset kokivat sodan, esimerkiksi Etiopian sodan tapauksessa. Vapaaehtoisen sotaretkeilyn aihe on aina ajankohtainen, siinä mielessä teos puolustaa hyvin paikkaansa ja sitä voisi lukea myös jännittävänä seikkailutarinana. Tutkimuksen myötä avautuu hiukan uusia näkökulmiakin. Harva tulee ajatelleeksi Martinauta Mannerheimin varhaisena edeltäjänä. Liikasen saama suosio oli osoitus siitä, että maassamme kaivattiin uusia kansallisia sankareita Suomen sodan (1808–09) veteraanien tilalle. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Puolan sotilaallinen vahvuus Neuvosto-Venäjää vastaan tuntuu varsin yllättävältä siihen nähden, että lähes 20 vuotta myöhemmin maa vallattiin saksalais-neuvostoliittolaisin voimin muutamassa viikossa.”
-Aki Alanko, Tieteessä tapahtuu 1/2016

vapaaehtoisetpieni

Jussi Jalonen: Vapaaehtoiset

Amanita 2015

ISBN 978-952-5330-74-8

Myynti kirjakaupat, sh. 29,90 euroa

Julkaistu

Kaari Utrion uutuusromaani Paperiprinssi

prinssituote

Tutkimusretkellä loukkaantunut merenkulkija Sebastian Ross palaa raajarikkona perimälleen Suurkosken paperiruukille. Elämä ei maistu, eikä varsinkaan Suurkoskella, josta Sebastian karkasi jo poikasena.

Perillä odottaa itsetietoinen neiti Wilhelmine Falkensten, joka on tottunut pitämään ruukkia kotinaan. Wilhelmine, pitkä neiti, kohtaa miehen, ison ja rohjon kuin karhu. Sen jälkeen mikään ei ole kuin ennen.

Kohtalo heittää molemmat 1830-luvun komeaksi rakentuvaan Helsinkiin, joka tulvii jännittävää arkea ja ylellistä juhlaa. Suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa määräävät syntyperä, raha ja keisarin suosio. Wilhelminen järkytykseksi naisella ei ole valtaa omaan kohtaloonsa.

Kaari Utrion uudessa epookkiromaanissa lukija pääsee romantiikan ja huumorin myötä tutustumaan työhön, jonka tulokselle tämäkin kirja on painettu. Paperiprinssi on kunnianosoitus suomalaisen paperinteon uranuurtajille.

isbn 978-952-5330-77-9

470 sivua

Lehtiarvosteluja

Kaari Utrio punoo koukuttavan juonen ja rakentaa kiinnostavat kulissit Paperiprinssissä, joka on kunnioitettavasti hänen 33. romaaninsa. Eletään 1830-lukua, jolloin sääty ja sukupuoli pitävät henkilöt lestissään. — Kaari Utrion jalanjäljissä on moni historiallisen romaanin taitaja lähtenyt kulkemaan, mutta jälleen kerran lajin grand old lady näyttää, miten kirjoitetaan koukuttavaa viihdettä. – Helena Ruuska, Helsingin Sanomat 13.9.2015

On väitetty, että kirjailijan suosio on juuri niin suuri kuin mitä on uusimman romaanin menestys. Siinä tapauksessa Kaari Utrion tuotantoon ihastuneilla ei ole mitään hätää suosikkinsa suhteen. Uusin romaani, Paperiprinssi, on takuuvarma epookkitarina 1830-luvun sääty-yhteiskunnasta Suomessa. Paperiprinssi on viihdyttävää luettavaa. Sen historialliset yksityiskohdat pitävät paikkansa, ajankuva on monipuolinen ja itse tarina romanttinen kuin mikä. Tosin romaani ei juonenkulultaan juuri poikkea jo aiemmin kerrotuista, mutta Utrion – kuten monen muunkin – kohdalla tämä on ihailijoille silkka hyve. – Erkki Kanerva, Turun Sanomat 30.9.2015

Kaari Utrion tuotannon ystävien ei tarvitse pettyä. Uutuusromaani Paperiprinssi jatkaa 1830-luvulle sijoittuvien epookkiromaanien komeaa sarjaa vakaasti ja varmasti. Historialliset yksityiskohdat ovat taatusti kohdallaan viimeistä piirtoa myöden, ja ihmissuhdekiemuroista ei puutu ilkeää juonittelua tai kaihertavia lemmenhuolia. – Kirsi Hietanen, Salon Seudun sanomat 5.10.2015

Paperiprinssi (Amanita) on mainio, viihteellinenja jopa informatiivinen romaani. — Utrio osaa kuvata niin elävästi suuriruhtinaskunnan ajan Helsinkiä, että tuntuu, kuin hän olisi itse kävellyt aikoinaan sen katuja. – Eija Huusari, Eeva-lehti marraskuu 2015

Blogipoimintoja

Toivon hartaasti, että Kaari Utrio jatkaa kirjailijan uraansa vielä monta monituista vuotta. Vaikka tiedänkin, että kirjan pariin voin palata aina kun haluan, niin uusi tarina on kuitenkin uusi tarina. Mitä väliä sillä on, että juonikaava on kirjasta toiseen sama? Sillä henkilöhahmot tekevät kuitenkin sen, mihin ainakin tämä lukija ihastuu. – Lukija, Kirjahyllyni 18.8.2015

Viime päivät olen viettänyt menneen ajan tunnelmissa, kiitos Kaari Utrion ja hänen uutuuskirjansa. Paperiprinssi liittyy Utrion epookkiromaanien sarjaan, vaikka toki onkin itsenäinen teos.— Paperiprinssi on ihanaa luettavaa. Kaikki tarvittava on kohdallaan. – Mari Saavalainen, Kirjakko ruispellossa 22.8.2015

Kaari Utrion uutuus on minulle aina ehdotonta luettavaa. Sain Paperiprinssin luettavaksi äidiltäni ja viihdyin kirjan kanssa päiväkausia. Kirjan lähestyessä loppuaan harmitti, että tarina päättyy, mutta toisaalta halusin tietenkin lukea Wilhelminen ja Sebastianin tarinan loppuun asti. – Salla, Sallan lukupäiväkirja 13.9.2015

Vaikka kirjan alku olikin minulle vähän kankeaa, jäin tarinaan koukkuun ennen puoliväliä ja sen jälkeen kirja tulikin hotkaistua melkein kerralla. Tarina oli ennalta arvattava eikä mitenkään hurjan yllätyksellinen, mutta kirjan henkilöiden edesottamuksia oli hauska seurata ja kirjan kieli on ihanan sujuvaa ja viimeistellyn tuntuista. Ja parasta näissä historiallisissa romaaneissa minusta on se, että historiaa oppii näiden kautta ihan huomaamattaan, samalla kun viihtyy hyvän tarinan parissa. –Nina, Kasoittain kirjoja 19.9.2015

Pidän kovasti Utrion historiakuvauksesta. Erityisesti pidän vanhan Helsingin kuvaamisesta, sillä jotkut paikat ovat vielä tänäkin päivänä olemassa, Viimeksi käydessäni Helsingissä en voinut olla ajattelematta miten keskusta on muuttunut puutaloista kerrostaloihin ja miten Helsinki on laajentunut nykyisiin mittoihinsa. Helsingin kuvauksen lisäksi minusta oli mielenkiintoista lukea siitä miten paperia valmistettiin. Suurin ero nykypäivään on se, että nykyisin paperi valmistetaan puusta eikä lumpuista niin kuin ennen. — Täytyy myöntää, että Kaari Utrion romaanit tuntuvat noudattavan juonellisesti samanlaista kaavaa. Yleensä tällainen ärsyttää minua paljon, mutta ei Utrion romaaneissa. Henkilöt ovat kuitenkin erilaisia, joten minusta ei tunnu, että lukisin samaa kirjaa yhä uudelleen. – Pauliina, Eksynyt kirjojen maailmaan 27.9.2015

Yhteenvetona: mainio kirja, uskallan taas lukea Utriota! – Kirjahilla 2.10.2015